HÄLYTYSOSASTO - Hälytysosastoomme kuuluu jo yli 20 henkilöä. Henkilömäärä on ollut kasvussa viime vuosien aikana.

Hälytysosastolaiset harjoittelevat viikottain erilaisissa palo- ja pelastustehtävissä toimimista sekä maalla että merellä. Hälytysosastolaiset voidaan hälyttää mihin vuorokauden aikaan tahansa erilaisiin palo- ja pelastustehtäviin. Ensivastetoimintakaan ei ole meille ihan vierasta, kuuluuhan alueeseemme Etelä-Espoon saaristo, jossa sijaitsevan kohteen saavutamme verrattain nopeasti.







NUORISO-OSASTO - Vuonna 1996 perustettu nuoriso-osasto harjoittelee keskiviikkoisin 18:30-20:30. Osaston vahvuus on noin 20 nuorta ja 7 kouluttajaa.

Harjoituksissa käsitellään mm. ensiapua, suihkuttamista, erilaisia selvityksiä, alkusammutusta, veneilyä ja kaikkea palokunta toimintaan liittyvää. Myös leirit ja kilpailut ovat olennainen osa palokuntanuorten toimintaa.

Ajankohtaista