Miksi yhdistys perustettiin?

Sökö Sommarö FBK VPK stöd-tuki ry perustettiin vuonna 2001, jolloin myös palokunta aloitti uuden asemarakennuksen rakentamisen. Asemahanke vaati kaikkien mahdollisten voimavarojen käyttöönoton, ja se olikin suurin alkusykäys tukiyhdistyksen perustamiselle. Vaikka asemahanke onkin nyt ohi, tuen tarve jatkuu. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin 112-päivänä 11.2.2001 Veljekset Laakkosen toimitiloissa Tapiolassa ja yhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin 11.9.2001.

Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Sökö Sommarö FBK VPK:ta taloudellisesti ja aatteellisesti. Pääosa VPK:n rahoituksesta tulee tehdystä sammutussopimuksesta kaupungin kanssa, mutta valitettavasti se ei aina riitä kaikkiin toiminnasta aiheutuviin kuluihin ja hankintoihin. Tätä varten VPK voi hakea avustuksia tarpeellisiin hankkeisiin Sökö Sommarö FBK VPK stöd-tuki ry:ltä.

Vuosien kuluessa olemme avustaneet mm. koulutustilan A/V välineiden hankinnassa, koulutusvene "Sämpylä":n moottorin uusimisessa, hälytysosastolle

järjestettävän koulutuksen muodossa ja lukuisissa muissa kohteissa.


Liity jäseneksi!

Varsinaiset jäsenet osallistuvat yhdistyksen toimintaan omalla työpanoksella. Ehkä sinulla on ideoita, ja tietenkin energiaa niiden toteuttamiseen?

Varsinaisen jäsenen liittymismaksu on 5 €, ja vuosimaksu on 10 €. Liittymisvuonna maksat siis yhteensä 15 €, jatkossa 10 € / vuosi.
Liittymismaksu on kertamaksu.

Varsinaisilla jäsenillä on äänioikeus yhdistyksen kokouksissa.

  ... Tai kannatusjäseneksi!

Mikäli haluat tukea VPK:n toimintaa taloudellisesti, voitte liittyä Tukiyhdistyksen kannatusjäseneksi. Kannatusjäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus yhdistyksen kokouksissa.

Kannatusjäsenmaksu vuodelle 2016 on 25 € henkilöjäseniltä. Voitte myös maksaa Ainaisjäsenmaksun, joka on jäsenmaksu kymmenkertaisena. (250€)

Yritykset ja yhteisöt voivat myös liittyä kannatusjäseksi. Yhteisöjäsenen jäsenmaksu on 200 € / vuosi.

Yhteystiedot

Sökö Sommarö FBK VPK stöd-tuki ry
Matasaarentie 1
02380  ESPOO

Puhelin:
Samu Erkinheimo
Puheenjohtaja
050-5532938

Sähköposti:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Pankkiyhteys:
AKTIA 405549-2119292

Mikäli haluatte liittyä jäseneksi, maksakaa asianomainen jäsenmaksu ylläolevalle tilille. Muista merkitä pankkisiirron "Viesti/Lisätiedot" kenttään yhteystietonne (Nimi, osoite, postinro, email/puhelin). Ilman viestiä maksetut summat katsotaan lahjoitukseksi.

Ajankohtaista